Paras tapa opiskella taikuutta on nyt saatavilla
- 1USEASTI PALKITTU OPETTAJA
Taikurikoulun opettajana toimii moninkertainen taikuuden Suomen mestari Risto Leppänen, joka on esiintynyt runsaasti myös ulkomailla. Temppujen selityksissä avustaa Taika-Miina. - 2AINOA SUOMENKIELINEN
Taikuutta on helpoin opiskella videon välityksellä. Taikurikoulu tarjoaa selkeää suomenkielistä opetusta taikuuden perusteista. - 3KURSSIN TEMPUT PARANTAVAT KÄDEN JA SILMÄN KOORDINAATIOTA
Kurssin temput parantavat käden ja silmän koordinaatiota, joista on hyötyä koko loppuelämäksi. - 4VUOROVAIKUTUS- JA ESIINTYMISTAIDOT KEHITTYVÄT
Taikuus on hauska tapa saada luottamusta omiin kykyihin esiintyä. Näiden taitojen osaaminen on nykyään erityisen arvokasta.
Kaksi eri vaikeustasoa opettavat sinulle lähes 30 uskomatonta temppua.
Kurssi sisältää tarvittavat erikoisvälineet, jotka saat postitse.
Risto Leppänen
Risto Leppänen on yksi maamme kysytyimpiä ammattitaikureita. Hänen tapansa yhdistää taikuutta ja vauhdikasta tilannekomiikkaa on tuttu mm. yritysten tilaisuuksista ja TV:stä.
Leppäsen ura alkoi neuvolasta, jossa hän näki 6-vuotiaana taikurin. Risto sai lapsuudessaan toimintaterapiaa käsien hienomotoriseen ongelmaan, joka parani nopeasti nuoren taikurin harjoitellessa intohimoisesti taikatemppujaan.
Harrastus muuttui vähitellen ammatiksi, joka on vienyt Riston taianomaiselle seikkailulle ympäri maailman. Hänet on palkittu taikuudestaan Suomen mestaruuksilla ja kansainväliset tapahtumat ovat johtaneet kulttuurisesti sulavaliikkeisen taikurin esiintymisiin mm. eri puolilla Yhdysvaltoja, Aasiaa ja Afrikkaa.
Valitse sinulle sopivin koulutusohjelma ja avaa ovi taikuuden mystiseen maailmaan.
VELHOKOKELAS
Yli 6-vuotiaille
47 €
TAIKUUDEN TALO SPECIAL
Kaikki temput erikoishintaan
79,90 €
MYSTIIKAN MAISTERI
Yli 10-vuotiaille
54,50 €
VELHOKOKELAS
MYSTIIKAN MAISTERI
MOLEMPIIN KOULUTUKSIIN
SISÄLTYVÄT VÄLINEET
Onko kurssi oikea sinulle?
Uskomaton tyytyväisyystakuumme!
Jos juniorinne ei olekaan tuleva Houdini, voitte palauttaa välineet 30 päivän kuluessa käyttämättöminä.
Bonus Sinulle!
+
Riston Ilmainen esiintymiskoulutus: Taikurin salaiset säännöt (PDF)
Tämä dokumentti sisältää taikurilta taikurille kulkeneita salaisia vinkkejä, joilla saat lisää tehoa temppuihin ja esiintymiseesi.
FAQ
Tässä vastaus muutamiin kysymyksiin:
What should you add to the FAQ?
What happens next?
How long do I have access to the course?
Didn't find the answer you're looking for?
How can I get a refund?
Why should I buy this course instead of [competitor's]?
Add as many questions as necessary!
One last thing...
Älä aja onnesi ohi: Tilaa nyt!
© 2018 Taikurikoulu. All rights Reserved